sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Äidinvaistot


Martta on ominut pennun itselleen, sillä on selvästi herännyt äidin vaistot. Oli ehkä hyvä hetki ottaa pentu nyt, kun Martta on 1.5-vuotias, eikä vasta sitten kun se on 2-3 -vuotias.

 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Martalle tulee pikkusisko


Ennen päätöstä uudesta perheenjäsenestä kävimme paikan päällä tarkistamassa miten yhteiselo sujuu. No sujuihan se, Martta oli kiinnostunut, mutta osasi myös varoa, ettei tallonut pentua jalkoihinsa.

 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Martta treenailee

 


Nyt on treenit jääneet vähemmälle, kun korona iski. Onneksi se meni kahden päivän sairastamisella ohi, mutta karanteeni piti tiukasti kotona.



sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Martta treeneissä

 


Martalla sujui treenit hyvin, treenailtiin rallutyokoa, seuraamista, tolppien kiertoa ja hyppyä. En tiedä onko Martta tavallista ärhäkämpi, mutta kotipihalla vahtii naapureita ja ensi kertaa näin, että karvat olivat pystyssä myös hyvän matkaa hännässä...

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Martan eka tokokoe

 


Martan ekasta tokakokeesta ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. Ekasta kokeesta saimme kolmostuloksen, harjoittelulle jää perusasento ja seuraaminen.

Toisessa kokeessa sakemanniuros hyökkäsi Martan kimppuun paikkamakuussa, näin vain kun ne kierivat hallin toiselle puolelle. Martta ei tainnut saada traumoja, eikä siinä ole reikiä. Saimme toki ottaa paikkamakuun uudestaan, mutta minulla pakka hajosi sen verran, ettemme saaneet tulosta.

Tilasin Martalle vähän tyttömäisemmän pannan puudelitreenien innostamana. Sen käytös ei vielä ole ihan perhosen kevyttä tyttömäisyyttä, sirun luennassa se murisi sirunlukijalle (onneksi sain itse ottaa sirunlukijan ja lukea sen). Ei Martta tuomaristakaan välittänyt, onneksi jälleen kerran sain tehdä juoksutarkistuksen itse ja tuomaria Martta vilkaisi alta kulmien, muttei tainnut sentään murista hänelle.

No, ei kun perusasentoa harjoittelemaan...

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Hajutunnistusta

 


Olemme nyt tahkonneet sekä tunnaria että nose workkia. Instassa on muutama uusi video.


Uusi treenitila on tosi kiva ja häiriötreeni (lapset juoksevat ja leikkivät tilassa) ei enää häiritse Marttaa. Tällä viikolla teimme myös pari rally-toko rataa.

Videoita voit katsoa Martan instagram tililtä.