sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Leppoisia välipäiviä


Täytyy myöntää, että välipäivät meni huomaamatta. Olemme harjoitelleet maahan menoa, minusta jo tuntui, että Martta tajusi, mitä ollaan tekemässä, mutta se toivo taisi rapista pois. Kynsien leikkuu sujuu parhaiten, kun martta on puoliunessa.

Martta kasvaa hurjaa vauhtia ja isoin pelkoni on, etten kohta enää jaksa kantaa sitä ulos yläkerrasta kun se herää pissahätäänsä.

Arki sujuu jo sutjakasti, yöt Martta nukkuu melko hyvin ja useammin heräämme aamulla kuin yöllä pissahätään. Aamuruoan olen ajoittanut kello seitsemään ja toivon, että joskus pääsisimme siihen, että nukumme tuohon kello seitsemään.

Uuden vuoden raketteihin Martta ei kiinnittänyt mitään huomiota.

Hauskimmat leikit on painiminen Dinon kanssa sekä aamuisin ruokakupin kuljettelu paikasta toiseen.

Videoita voit katsoa Martan instagram tililtä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti